12-vuotias tyttö nousi Talent-lavalle – nettisensaatio syntyi heti

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Britain’s Got Talent -televiosarjan tuomarit ovat tottuneet kokemaan yllätyksiä, mutta tällä kerralla he kuitenkin olivat pudota tuoleiltaan kun pikkutyttö tuli esittämään heille musikaalista tunnetun kappaleen.

12-vuotiaan Beau Dermottin esitys vakuutti yhden tuomarin jopa niin vahvasti, että se sai tuomarin kaappaamaan laulajan heti omaan tiimiinsä. Dermott esitti tuomareille Wicked-musikaalista Defying Gravity -kappaleen.

Yleisö alkoi haukkomaan henkeään heti tytön aloitettua esityksensä, koska jo ensimmäisistä nuoteista pystyi kuulemaan, että tyttö on todella taitava. Laulun lisäksi Dermott myös eläytyi kappaleeseen taitavasti ja esitti teoksen tunteella. Dermottin koe-esiintymisen noustua isoksi viraalihitiksi tyttöä on syytetty huijaamisesta.

Syytösten mukaan tyttö olisi jo ammattilainen ja esiintynyt teatteriryhmän mukana vuosia. Dermottin isä Ian on kuitenkin kommentoinut Mirror-lehden mukaan tytön ottaneen vain satunnaisesti laulutunteja, mikä ei pitäisi olla kiellettyä tai este Talent-ohjelmaan osallistumiselle.