Väsymys vei voiton – koira nukahti liukoven väliin

Viihdeuutiset · Annika Kela

Ruokakaupan edessä päivystänyt koira oli löytänyt miellyttävän viileän paikan nokosilleen Bangokissa, Thaimaassa. Karvakuono oli alkanut makoilla ovien läheisyydessä nauttiakseen kaupan ilmastoinnista.

Koiran lepopaikka oli ihanteellinen niin kauan, kun ovista kulki ulos ja sisään ihmisiä. Kun läpikulku loppui, sulkeitui ovi itsestään. Uneliaan koiran harmiksi ovi löi sitä suoraan päähän. Hännänheiluttaja oli liian väsynyt liikkuakseen, joten se jäi paikoilleen makaamaan siitä huolimatta, että ovi sulkeutui useita kertoja uudelleen.

Ohikulkija on kuvannut huvittavan tilanteen videolle ja julkaissut sen netissä. Videolta käy ilmi, että koira oli liian laiska ja väsynyt liikkuakseen. Videon lopussa karvakuono alkoi venytellä uneliaana. Voisi luulla, että sulkeutuva ovi oli aiheuttanut hännänheiluttajalle vähintäänkin kuhmuja otsaan.