Robbie Williams äimänä – tytär pelkää isän näköisnukkea

Viihdeuutiset · Annika Kela

Laulaja Robbie Williams on julkaissut sosiaalisessa mediassa kuvan näköisnukestaan. Kuvansa tiedoissa tähti paljasti, että hän oli antanut nuken lahjaksi tyttärelleen. Williamsin hämmästykseksi tytär ei ollut suostunut viemään nukkea huoneeseensa.

Take That -yhtyeestä tunnettu laulaja kertoi olevansa äimänä, sillä hän ei tiennyt miksi hänen kolmevuotias tyttärensä pelkäsi nukkea. Monet laulajan faneista ovat puolustelleet pikkutyttöä toteamalla, että Robbie Williamsin näköisnukke on karmiva.

Edes tähden oma tytär ei uskalla leikkiä sillä. Daily Mail -lehden mukaan miehen naisihailijat ovat tarjoutuneet antamaan nukelle uuden kodin. Monet heistä ovat kertoneet, että nukke olisi tervetullut heidän makuuhuoneisiinsa koska vain. Toistaiseksi laulaja ei ole ollut aikeissa luopua näköisnukestaan.

Uusimmat