Näin Bic Macista tehdään pizza – krapulapäivän pelastus

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Krapulapäivän ruokahimot saattavat vaihdella hedelmäsalaatista rasvaiseen pitsaan. Kankkusen kourissa oleva henkilö ei välttämättä osaa päättää, minkälaista ruokaa itselleen tilaisi kotiinkuljetuksella, ja tällöin lopputuloksena saattaa olla kebabista kanafileisiin notkuva pöytä.

Foodbeast-ruokablogi hakee ratkaisua ongelmaan. He ovat nimittäin kehittäneet Bic Mac -hampurilaisesta valmistetun pitsan. Ideana on, että pitsapohjan päälle luodaan suosikkihampurilaista muistuttava täyte.

Pitsasta tehdään Bic Macin idealla kaksikerroksinen siten, että täyteet ovat tismalleen samassa järjestyksessä kuin alkuperäisessä hampurilaisessa. Erotuksena alkuperäiseen annokseen on se, että koko komeuden päälle pannaan vielä McDonaldsin ranskalaisia ja lopulta ripaus salaattia ateriamaiseen tyyliin.