Kiinalaisen sinkkunaisen ahdinko – videosta ajattelemisen aihetta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kiinassa naimattomista ja yli 25-vuotiaista naisista käytetään termiä ”Sheng nu”, mikä tarkoittaa suomennettuna jämäpalaa. Koska kulttuurissa vanhempien kunnioittaminen on kaiken a ja o, saattaa osa ihmisistä astua avioon pelkästään tehdäkseen kasvattajansa tyytyväisiksi.

Kiinassa järjestetään jopa erillisiä naimamarkkinoita, joissa vanhemmat kehuvat ja esittelevät vapaana olevia lapsiaan. He yrittävät löytää jälkikasvulleen ideaalin kumppanin vastapuolen taustoihin ja taloustilanteeseen paneutumalla. Maassa on kuitenkin naisia, jotka sotivat järjestelmää vastaan.

SK-II on aloittanut kampanjan, jonka avulla naimattomien kiinalaisnaisten arvostamista ja kunnioitusta parannetaan. Jokaisella on oikeus aitoon rakkauteen ilman avioliittoon kohdistuvia paineita. Kiinalaisten tulisi arvostaa elämässään muilla saroilla menestyneitä neitokaisia, ja koskettava video esittelee nyt sinkkunaisista rohkeimmat. On aika seistä #changedestiny -rintamassa.