Kalastaja ei ollut uskoa silmiään – hämmästyttävä otus rantavedessä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Japania ja Taiwania ovat viime aikoina koetelleen tuhoisat maajäritykset. Järistysten seurauksena yleensä syvissä vesissä elävä harvinainen airokala ilmestyi rantaveteen – ja joutui saman tien kalastajan saaliiksi.

Verkossa levinneissä kuvissa Taiwanin Tainanissa asuva kalastaja esittelee pyydystämäänsä airokalaa. Hurjan näköisellä kalalla on Daily Star -lehden mukaan pituutta jopa viisi metriä.

Kalastajan saalis herätti kauhua paikallisten keskuudessa muunkin kuin erikoisen ulkonäkönsä ansiosta. Airokalat ovat osa paikallista kansantarustoa, ja niiden ilmaantumista rantavesiin pidetään pahana enteenä tulevista maanjäristyksistä.

Uusimmat