Opettaja halusi tavata pojan äidin – seuraus ihastuttaa suomalaisia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen koulujärjestelmä on ollut kautta aikojen tunnettu siitä, että se ei juurikaan arvosta erilaisuutta ja erilaisia ihmisiä. Parhaillaan sosiaalisessa mediassa leviää kuitenkin kertomus, jonka perusteella tilanne on parantumaan päin.

Heidi Saari kertoo eilen julkaisemassaan Facebook-päivityksessään hieman erilaisen kokemuksen siitä mihin lapsen vanhemman kutsuminen kouluun voi johtaa. Opettajan tapaaminen ei nimittäin ollut tällä kertaa negatiivinen, vaan täysin päinvastainen.

– Ja sitten siellä oli vastassa se kevät-sijaistava opettaja jota se äiti ei ollut ikinä nähnyt. Ja se opettaja kertoi sille äidille kaikkia kauniita asioita siitä pojasta. Ja se äiti meni ihan hämilleen kun se odotti jotain ihan muuta, Saari kirjoittaa.

Lisäksi hän kertoi, miten sijaisopettaja kertoi pojan voineen luopua kuulosuojaimista ja kuvakorteista sekä menestyneen loistavasti, kunhan sai tehdä kokeet ja testit hieman omalla tyylillään. Poika oli saanut luokan toiseksi korkeimmat pisteet lukutaitotestissä, vaikka edellisen opettajan mukaan poika ei osannut lukea.

– Ja sitten se sanoi sille äidille että se niin toivoo että se pieni poika pääsee ehjänä sen pakollisen ja standardisointia arvostavan koulujärjestelmän läpi ja sen jälkeen se saa vapauden toteuttaa itseään ja siitä voi tulla vaikka mitä. Ja sitten sillä äidillä tuli sellainen puristava tunne rintaan ja sitä alkoi itkettää kun se opettaja oli niin ihana. Ja sitten se äiti itki.

Uusimmat