Hiusten kaksihaaraiset eivät aina vaadi saksia

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sääolosuhteet ja hiusten jatkuva käsitteleminen voivat saada ne kuivumaan, katkeilemaan ja haarautumaan. Hiushoidon asiantuntija Eric Spengler kertoi Cosmopolitan-lehden haastattelussa millaista hoitoa eri tavoin haarautuneet hiukset vaativat.

1. Kaksihaarainen

Kaksihaaraisten ilmestyessä hiuksia voi mennä halutessaan tasaamaan. Kaksihaaraiset eivät kuitenkaan ole vielä toivottomia tapauksia vaan ne pystytään edelleen hoitamaan kosteuttavilla ja korjaavilla hiusnaamioilla.

2. Kolmehaarainen

Jos hiuksessa on jo enemmän kuin kolme haaraa, kannattaa hiustenleikkuu suorittaa hieman useammin ja kiinnittää huomiota erityisesti syvähoitaviin hiusnaamioihin ja hoitoaineisiin.

3. Puu

Hiuksi on haarautunut sen latvan lisäksi myös ylempää näyttäen oksalta tai puulta. Tällaisen haarautuman ilmestyessä hiuksista kannattaa mennä heti leikkaamaan kuivat latvat pois.

4. Kynttilä

Hiuksi ohenee latvaa kohden ja sen päällimmäisin kerros on kuin kuoriutunut päältä pois. Hiukset kannattaa tasata ennen kuin latva alkaa ohenemaan pidemmältä matkalta. Hiusta tulee myös hoitaa kosteuttavilla ja hoitavilla öljyillä.

5. Solmu

Luononkiharien ja taipuisten hiusten latvan lähelle voi ilmestyä pieniä tiukkoja solmuja, jotka näyttävät pieniltä vaaleammilta palluroilta hiuksissa. Hiukset tulevat yleensä katkeamaan solmun kohdalta. Solmujen ilmestyessä harjaamiseen kannattaa jatkossa kiinnittää erityistä huomiota.