Nämä kivut ovat pahempia kuin synnytys?

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Moni nainen voi sanoa miehille, että he eivät voi tietää kivusta mitään ennen kuin ovat synnyttäneet. Nyt kuitenkin joukko tutkijoita ja äitejä on kertonut mitkä kivut ovat vieläkin pahempia kuin synnytyksen aikana koettu kipu.

Synnytys saattaa toki ihanan palkinnon vuoksi kultaa naisten muistot, mutta Metro-lehti listasi kuitenkin kivut, joiden on kerrottu olevan pahempia kuin synnyttäminen. Muun muassa munuaiskivet ja virtsatientulehdus ovat äitien mielestä pahimmillaan paljon kivuliaampia kuin synnyttäminen.

Monet äidit kertoivat valitsevansa paljon mielummin synnytyskivut uudelleen kuin esimerkiksi karmivan hammaskivun. Murtuneet kylkiluut ja leikkauksen jälkeen ennen aikojaan irroneet tikit lueteltiin myös kivuliaammiksi kuin synnytys. Äitien mukaan miesten onkin siis mahdollista kokea ainakin kivultaan yhtä voimakasta tunnetta vaikka he eivät sitä samalla alueella pystyisikään kokemaan.