Ihmisen lihominen ei liity ruokaan – syyt aivan toisaalla

Ruoka Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ulkona ravintoloissa syöminen ja einesten säännöllinen kotiin ostaminen voivat johtaa lihomiseen. Nyt Espanjassa on tehty kuitenkin uusi tutkimus, jonka mukaan televisio ja aterioiden suunnittelemattomuus olisivat suurimmat ihmisten lihomisen syyt.

Huffington Post kertoo Espanjassa tehdystä tutkimuksesta, jonka mukaan vähintään kaksi kertaa viikossa television ääressä syövät ihmiset lihovat suurimmalla todennäköisyydellä. Yksi lihottava tekijä oli myös se, että television ääreen syömään istahtavat eivät suunnitelleet etukäteen kuinka suuren annoksen he olivat syömässä.

Television eteen naposteltavien kanssa istuutuessa moni ottaa käden ulottuville paljon enemmän ruokaa kuin millaisen annoksen normaalisti söisi. Ateriaa tai ateriakokoa ei tule suunniteltua samalla tavalla kuin ruokapöydässä syödessä. Suunnittelematta aterioitaan ihmiset tekevät myös huonompia valintoja kuin silloin kun he ovat jo valmiiksi miettineet mielessään mitä he tulevat myöhemmin syömään.