Arabiemiraatteihin rakenteilla keinotekoinen vuori – yksinkertainen syy

Viihdeuutiset · Stara.fi

Arabiemiraateissa käyneet ovat varmasti huomanneet, että maassa ei ole kovinkaan merkittäviä vuoria, mutta sitäkin enemmän hiekkaerämaata. Osin tästä syystä maassa ei sada kovinkaan paljon vuoden aikana, mutta vettä tarvittaisiin kipeästi esimerkiksi maanviljelyn tarpeisiin. Apu on kuitenkin yksinkertainen.

Nyt Yhdistyneet Arabiemiraatit suunnittelevat suuren keinotekoisen vuoren rakentamista, jotta vuoren ympärille muodostuvat pilvet tuottaisivat alueelle luonnollista aitoa sadevettä. Teoriassa suunnitelman toteutuminen voisi pitkällä aikavälillä muuttaa hiekkaerämaan viljelysmaaksi, AbuDhabi2 uutisoi.

Suuruudenhullua suunnitelmaa olisi vaikea uskoa todeksi missä tahansa muualla, mutta juuri järjettömien mittakaavojen Arabiemiraateissa se on jopa melko luonnollinen asia. Onhan esimerkiksi Dubaihin rakennettu viime vuosina mereen lukemattomia uusia saaria ja niille hotelleja ja asuntoja.