Yhdysvaltalainen viihdealan moniosaaja Paula Abdul muistetaan American Idol -ohjelman sympaattisena tuomarina. Nainen oli menestyksekäs poptähti, kunnes joutui luopumaan urastaan loukkaannuttuaan lento-onnettomuudessa vuonna 1992.
Nyt 53-vuotias Paula on on myöntänyt, että American Idol -ohjelman tuomarointi ei alkanut aivan toivotulla tavalla. Hänen mielestä oli vaikeaa hylätä kilpailijoita. Nainen kertoo Entertainment Weekly -lehdelle ottaneensa ensimmäisenä tuomarointipäivänään lopputilin kahdeksan kertaa.
Koreografinakin tunnettu Paula Abdul oli 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa eräs maailman suosituimmista poplaulajista hiteillään Straight Up, Forever Your Girl ja Opposites Attreact. Suosiopiikin jälkeen hänen uransa hiipui, kunnes neito tuli palasi taas julkisuuteen American Idol -ohjelman myötä. Hän oli mukana kahdeksan vuotta, kunnes lopetti ja keskittyi omaan uraansa.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Paula Abdul tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.
.