100-vuotias juoksi maailmanennätyksen – teki vielä punnerruksia maaliviivalla

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ida Keelingiä alettiin kutsumaan teräsnaiseksi vuonna 2011 kun hän juoksi 60 metrin matkan alle 30 sekunnissa ollessaan 95-vuotias. Tällöin nainen rikkoi maailmanennätyksen omassa ikäryhmässään. Tällä hetkellä Keeling on 100-vuotias eikä hänen palonsa juoksemiseen tai kisaamiseen ole vieläkään loppunut.

Nyt satavuotias Ida Keeling teki jälleen uuden maailmanennätyksen juostessaan 100 metrin matkan minuutissa ja 17 sekunnissa. Muut maaliviivan ylittäneet voisivat nauttia juoksun jälkeen jonkin palauttavan juoman, mutta Keeling päätti palautua tekemällä punnerruksia.

Keeling täyttää 101 vuotta muutaman viikon kuluttua, mutta naisen lempiharrastus on edelleen kuntoileminen. Keeling neuvoi NBC Sports -uutisille, että ihmisten tulee tehdä mitä täytyy eikä mitä heitä huvittaa. Nainen neuvoi myös syömään terveellisesti ja kuntoilemaan vähintään kerran päivän aikana.