Näätä tuhosi johdot – maailman suurin hiukkaskiihdytin suljettiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ranskan ja Sveitsin rajalla sijaitseva LHC on maailma suurin hiukkaskiihdytin. Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERNin tutkimuslaitteistoa käytetään suurien kysymysten, kuten maailmankaikkeuden synnyn selvittämiseen.

Nyt LHC on jouduttu väliaikaisesti sulkemaan. Syynä oli NPR-uutissivuston mukaan näätä, joka pureskeli hiukkaskiihdyttimen sähkölaitteiston johtoa. Tutkimuslaitteiston parissa työskentelevät teknikot löysivät nisäkkään ruumiin pureskellun sähköjohdon viereltä.

– Meillä oli ongelmia sähkön kanssa, ja olemme melko varmoja että pieni eläin aiheutti ne, CERNin tiedottaja Arnaud Marsollier kuvailee.

LHC:n oli määrä kerätä uutta tietoa Higgsin bosonista, heinäkuussa 2012 löydetystä alkeishiukkasesta. Hiukkaskiihdyttimen laitteistoa korjataan parhaillaan, ja sen uskotaan olevan poissa käytössä noin viikon ajan.