Megan Fox kertoo: ”Ajatus yhden illan jutusta kuvottaa”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Useissa eri äänestyksissä maailman seksikkäimmäksi naiseksi valittu näyttelijätär Megan Fox on kertonut, että hän ei voi sietää yhden illan juttuja. Fox kertoi The Sun -lehden haastattelussa, että häntä suorastaan kuvottaa jo pelkkä ajatus vain yhden illan kestävästä suhteesta.

29-vuotias näyttelijätär kertoi, että hän ei ole ollut ikinä lähelläkään sitä, että olisi harrastanut seksiä vain seksin vuoksi jonkin puolitutun henkilön kanssa. Fox kertoi, että hän ei koskaan pystyisi harrastamaan seksiä sellaisen ihmisen kanssa, jota hän ei rakastaisi.

Fox odottaa juuri kolmatta lastaan, mikä on saanut näyttelijättären suhtautumaan myös hieman vakavammin ja valikoivemmin tulevia rooleja kohtaan. Fox kertoi, että hän ei tule enää jatkossa näyttelemään yhdessäkään seksikohtauksessa, koska hän ei halua lastensa näkevän omasta äidistään sellaista materiaalia.

Uusimmat