Ainutlaatuinen vanhojentanssikuva – tornado ilmestyi taustalle!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen kouluissa vietetään vuosittain päättäjäistansseja, eli paikallista versiota vanhojen tansseista. Perinteeseen kuuluu, että tanssiparit poseeraavat kameran edessä juhlatamineissaan ennen juhlapaikalle saapumista.

Eräs Coloradon Wrayssa asuva nuori pariskunta on herättänyt huomiota varmasti ainutlaatuisen vanhojentanssikuvan ansiosta. Charlie Batorin ja Ali Marintzerin kuvan taakse ilmestyi nimittäin viikonloppuna alueella riehunut tornado.

Paikallisen ABC Denver -uutissivuston mukaan tornado oli kuvan ottamisen hetkellä noin 4-5 kilometrin päässä. Pyörremyrsky oli kuitenkin jo heikkenemässä, eikä siitä oletettu olevan enää vaaraa perheelle.

Ali Marintzder otti myöhemmin vielä selfiekuvan, jossa pyörremyrsky näkyy hänen takanaan. Päättäjäistansseja ei peruttu tornadouhasta huolimatta. Tapahtuman alku kuitenkin viivästyi 45 minuutin verran.

Uusimmat