Suomalaistähti julkaisee Lonkeron: ”Päätin sitten repäistä”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen menestyneimpiin konemusiikin artisteihin lukeutuva Joonas Hahmo on tuttu myös kansainväliseltä rintamalta, sillä hänen hittinsä ovat soineet tiuhaan maailman suurimpien DJ-tähtien levylautasilla. Nyt Hahmo julkaisee uuden singlensä, jolla on poikkeuksellinen nimi.

6. kesäkuuta julkaistavan singlen nimi on Lonkero. Valtaosa suomalaisista varmasti yhdistää nimen mietoon alkoholijuomaan, mutta kansainvälisesti tilanne on toinen. Hahmo kertoo Lonkeron olleen jo pitkään hänen lempijuomansa ja eräänlainen tavaramerkkinsä, sillä se kuuluu hänen raideriinsa ja usein keikkajärjestäjät hoitavat kylmää juomaa odottamaan jo hotellihuoneeseen.

– Tein Facebook sivulleni kilpailun, jossa fanit saivat ehdottaa nimeä seuraavalle sinkulle. Yllättäen Lonkero-ehdotus sai ison kasan peukutuksia, joten päätin sitten repäistä ja nimetä biisin sen mukaan, Joonas Hahmo kertoi Staralle.

Taannoin Joonas Hahmon ja toisen suomalaisen konemusiikkitähden, K-Systemin, yhteinen single Ocean Drive nousi maailman viidenneksi myydyimmäksi trancesingleksi DJ-ammattilaisten Beatport Trance Chart -listalla. Hittiä hehkuttivat ympäri maailmaa muun muassa alan supertähti Armin van Buuren, joka aloitti suomalaiskappaleella suositun A State Of Trance -ohjelmansa, jolla on jopa 20 miljoonaa kuulijaa.