Yhdysvalloista kantautuu verkon kautta kaiken kansan ihmeteltäväksi melko usein videoita, jollaisia ei ainakaan Suomessa ihan heti tulisi kuvattua. Esimerkiksi suurkaupungeissa ihmisiä on kirjaimellisesti joka junaan, kuten myös tässä tapauksessa.
YouTubessa julkaistiin pari viikkoa sitten metrossa kuvattu video, jossa nähdään miten nainen masturboi itseään avoimesti ja häpeilemättömästi vieressä istuva miestä himokkaasti tuijottaen.
Lopulta naisen tunnelma tihenee siinä määrin, että hän yrittää saada samaa miestä mukaan puuhiinsa, eli miehen käden housuihinsa. Se ei kuitenkaan onnistunut. Videon julkaisi verkossa Barstool Sports, jonka mukaan video kuvattiin New Yorkin metrossa.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten metro tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.