Älypuhelimia ei päästetä silmistä – edes seksin aikana

Digi Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Älypuhelimien saavuttua ihmisten välinen yhteydenpito ja puhelimen käyttäminen ovat muuttuneet melko paljon. Älypuhelimessa on kaikki sosiaalisen median sovellukset, viestit ja henkilökohtaiset sekä jossain tapauksessa myös työhön liittyvät sähköpostit. Tämän vuoksi puhelinta vilkuillaankin jatkuvasti ja ihmisistä tuntuu, että heidän tulee olla aina kaikkien tavoitettavissa.

Virginian yliopisto on tehnyt kyselyn, jonka avulla he ovat tutkineet ihmisten älypuhelimien käyttöä. Kyselyn mukaan 95 prosenttia vastanneista pitää koko ajan puhelintaan lähettyvillä ja käyttää sitä myös sosiaalisissa tilanteissa ollessaan esimerkiksi ystäviensä kanssa viettämässä iltaa tai perheen kesken syömässä.

Ihmiset, joiden työvälineisiin puhelin ei kuulu, myönsivät käyttäneensä omaa puhelintaan työpäivän aikana. 70 prosenttia vastanneista kertoi tarkastavansa puhelintaan töissä, ja kymmenen prosenttia vastanneista myönsi katsovansa puhelintaan jopa seksin aikana.

Kyselyn mukaan ihmiset käyttivät älypuhelintaan noin kaksi tuntia joka päivä. Älypuhelimen läsnäolo on aiheuttanut myös ADHD-oireita ihmisille, jotka eivät normaalisti kärsi minkäänlaisista keskittymisvaikeuksista. Puhelin pysäyttää aina sillä hetkellä päällä olevan toiminnon ja häiritsee näkyvällä paikalla omistajaansa kaikissa tilanteissa.