Asiantuntijat huolissaan: ”Ihmiset käyttävät aurinkorasvaa väärin”

Matkailu Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Suomessa lämmin toukokuinen helleaalto on saanut ihmiset liikkeelle ja ulos nauttimaan auringonpaisteesta. Auringon alkaessa lämmittämään entistä tärkeämmäksi ja ajankohtaisemmaksi alkaa nousemaan aurinkorasvan tärkeydestä muistuttaminen ja ihon palamisen vaarat.

Englannissa ihotautilääkärit ovat Mirror-lehden mukaan todella huolissaan siitä, että valtaosa ihmisistä käyttää aurinkovoidetta väärin. Monilla on liian pieni suojakerroin, minkä lisäksi voidetta ei levitetä riittävän ajoissa eikä sitä lisätä päivän aikana. Nämä virheet voivat johtaa kivuliaaseen ihon palamiseen.

Ihoasiantuntijat ovat tarkentaneet, että korkeilla suojakertoimilla varustettua aurinkorasvaa tulisi levittää iholle jo puoli tuntia ennen aurinkoon menemistä, että voide on ehtinyt kunnolla imeytymään ihoon. Voidetta tulisi myös lisätä aina kahden tunnin välein ja heti uimisen jälkeen. Rasvaa kannattaa muistaa lisäillä säännöllisesti myös alueisiin, jotka hankaavat vaatteita vasten koska niistä voide kuluu pois jo ennen aikojaan.