Jättimäinen pyton löytyi rakennustyömaalta – suurin koskaan pyydystetty

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Malesialaiselta rakennustyömaalta on löydetty jättiläismäinen pyton, jonka uskotaan olevan pisin koskaan pyydystetty käärme. Matelijalla on pituutta kahdeksan metriä.

250 kilon painoisen käärmeen pyydystäminen kesti yhteensä 30 minuuttia. Käärme löydettiin Malesian Penangissa sijaitsevalta ylikulkusillan rakennustyömaalta.

The Guardian -uutissivuston mukaan pyton kuoli myöhemmin sunnuntaina synnytettyään ensin munan. Toistaiseksi on epäselvää, miksi matelija kuoli. Tähän asti pisimmän pyydystetyn käärmeen ennätys on kuulunut Medusa-nimiselle pytonille. Yhdysvaltojen Missourissa asuva käärme on 7,7 metriä pitkä ja painaa lähes 159 kiloa.