Ravintolapäivät loppuvat – jatkossa karnevaalit kerran vuodessa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ravintolapäivä tiedottaa, että nyt jokainen päivä tästä eteenpäin on Ravintolapäivä. Aiemmin Ravintolapäiviä oli neljä kertaa vuodessa, mutta nyt kuka tahansa pystyy järjestämään pop-up-ravintolan, -kahvilan tai -baarin koska tahansa ja minne tahansa. Toisin sanoen irrallisia Ravintolapäiviä ei enää järjestetä.

Aiemmin Ravintolapäiviä on ollut vuoden aikana neljä, jolloin maailmanlaajuisesti on avattu valtava määrä pop-up-ravintoloita. Ravintolapäivä-tapahtuma ei kuitenkaan enää palvele järjestäjien mukaan sitä alkuperäistä ideaa, että ravintolan pystyy perustamaan minne ja milloin vain, minkä vuoksi tapahtuma avataan jokapäiväiseksi mahdollisuudeksi.

Ravintolapäivä tulee järjestämään jatkossa kuitenkin joka vuosi tapahtuman syntymäpäivät, jolloin jokapäiväinen Ravintolapäivä tiivistyy jälleen suureksi ja yhteisölliseksi ruokakarnevaaliksi. Ravintolapäivän syntymäpäiviä tullaan viettämään aina toukokuun kolmantena lauantaina, jolloin ravintoloita pystyy kiertelemään samaan vanhaan tapaan kuin aiemminkin.