Huikea keksintö! Lautanen imee ylimääräisiä kaloreita ruoasta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Thaimaalaisen uutuuskeksinnön väitetään tekevän ruoasta terveellisempää imemällä siitä ylimääräiset kalorit pois. Kyseessä on AbsorbPlate, BBDO Bangkok -mainostoimiston ja maan terveyslautakunnan yhteistyönä syntynyt lautanen.

AbsorbPlante näyttää päällisin puolin melko tavanomaiselta lautaselta. Sen suunnittelussa on kuitenkin otettu mallia pesusienestä. Lautasen kerrotaan imevän itseensä 7 millilitran, eli noin 30 kilokalorin verran öljyä joka ateriasta.

Öljy imeytyy lautasen pinnalla olevaan 500 pieneen reikään. Mashable-sivuston mukaan Thaimaan hallitus haluaa Absorbplaten avulla vähentää ylipainoa maassa. Thaimaalaisessa ruoanlaitossa käytetään runsain määrin öljyä, ja maassa asuukin toiseksi eniten ylipainoisia ihmisiä kaikista Aasian valtioista.