Niin kutsutut simpukkamalliset puhelimet nauttivat 2000-luvun alkupuolella suuresta suosiosta etenkin amerikkalaisnuorten keskuudessa. Motorolan Rarz-mallinen puhelin oli hetken aikaa jopa maailman eniten myyty kännykkämalli.
Nyt Motorolan simpukkapuhelimen on vihjattu tekevän paluuta. Yhtiö julkisti mainosvideon, jonka tarjoilema high school -kuvasto ja taustalla soiva pop punk -musiikki ovat kuin suoraan 2000-luvun ensimmäiseltä vuosikymmeneltä.
Videon mukaan Motorolan uusi puhelinmalli julkistetaan 9. kesäkuuta 2016. Aika näyttää, millainen klassisen simpukkamallin ja nykyaikaisen älypuhelimen yhdistelmä tulee käytännössä olemaan – ja kuinka uusi sukupolvi ottaa sen vastaan.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten matkapuhelin, Motorola tai laajemmin samasta aihealueesta Digi, Viihdeuutiset -osioistamme.