The Strokes palasi tauolta – julkaisi jo uutta materiaalia

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Rockyhtye The Strokes nousi maailmanmaineeseen 2000-luvun alkupuolella julkaistun Is This It -levyn myötä. Nyt garagerockia soittava bändi on julkaisemassa odotettua uutta materiaalia vuosien tauon jälkeen.

The Strokesin uusi Oblivius-single on kuultavissa Vevo-musiikkipalvelussa. Yhtye julkaisi myöhemmin myös Drag Queen -nimisen kappaleen Apple Musicissa. Kumpikin kappale tulee olemaan mukana 3. kesäkuuta julkaistavalla Future Present Past -EP:llä.

New Yorkista kotoisin oleva yhtye julkaisi edellisen Comedown Machine -levynsä vuonna 2013. The Strokesin nokkamies ulian Casablancas julkaisi Tyranny-nimisen soololevyn vuonna 2014.