Yliopisto kielsi hattujen heittämisen – ovat turvallisuusriski

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yksi brittiläisen yliopistomaailman traditioista on heittää akateeminen päähine ilmaan valmistumisen jälkeen. East Anglian yliopisto on tiedottanut valmistuville opiskelijoilleen, että hattua ei saa heittää väkijoukossa loukkaantumisriskin takia.

Osa opiskelijoista on saanut ruhjeita ja vammoja hattujen heittämisen jälkeen. Yliopisto haluaa nyt minimoida riskit ja pyytää, että akateemisia päähineitä ei lennätettäisi korkeuksiin valmistujaisissa.

Sen sijaan yksityinen valokuvaamo on luvannut toteuttaa hattujen heittokuvan digitaalisesti siten, että myös jokaisen opiskelijan kasvot näkyvät otoksessa. Opiskelijat eivät pidä säännöstä.

– Jos olen maksanut 45 puntaa kankaan ja pahvinpalan vuokraamisesta valmistujaisiani varten, on minulla myös oikeus heittää hattuni ilmaan, lakia opiskellut Louisa Baldwin tokaisee tuohtuneena The Guardianille.