Tässä se on! Yhdysvaltojen upein uimaranta jo toistamiseen

Matkailu Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomessa on järviä jokaisessa kylässä ja kaupungissa. Samaan aikaan kun nautimme kesämökkimaisemista kauniin suomalaisen järven rannalla, viettävät havaijilaiset aurinkoisia päiviä Tyynenmeren turkooseista aalloista nauttien.

Havaijin O’ahun saarella sijaitseva Hanauma Bay on äänestetty Yhdysvaltojen parhaimmaksi uimarannaksi toisen kerran peräkkäin. Osavaltion pääkaupunki Honolulun itäpuolella sijaitseva rantakohde houkuttelee noin kolme miljoonaa kävijää vuosittain. Ranta on suosittu etenkin sukeltajien keskuudessa, koska lahdelmassa asustelee noin 400 eri kalalajia.

Hanauma Bay on sekä paikallisten että turistien mieleen. Rannan nimi tulee havaijilaisesta hana-sanasta, joka tarkoittaa lahtea. Alueella vahditaan tarkasti, etteivät ihmiset häiritse rannalla eläviä eläimiä. Lahdessa tavataan muun muassa liemikilpikonnia, jotka on määritelty erittäin uhanalaisiksi.

Uusimmat