Iron Sky -elokuva levittäytyy Kiinan markkinoille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen Iron Sky Universe ja kiinalainen Shangdong Jiabo Culture Development yhteistuottavat Timo Vuorensolan ohjaaman Iron Sky: The Ark –elokuvan, jonka kuvausten on määrä alkaa ensi vuonna Kiinassa. Elokuva on kolmas Iron Sky ja teattereihin sen on määrä tulla vuonna 2018.

– Käsikirjoitus on loistava ja sopii Iron Skyn henkeen kuin nakutettu. Odotan innolla tuotannon käynnistymistä, ohjaaja Timo Vuorensola kommentoi.

Elokuvan budjettia ei ole julkistettu, mutta se tulee olemaan suurempi kuin aikaisempien Iron Sky –elokuvien. Elokuvan suomalainen tuottaja on Tero Kaukomaa ja kiinalainen tuottaja Max Wang, joka kirjoitti Iron Sky: The Ark:n alkuperäiskäsikirjoituksen, ja jonka edellinen elokuva, Jean-Jacques Annaudin Wolf Totem tuotti Kiinassa yli 110 miljoonaa dollaria.

– Kiinan elokuvamarkkinat ohittavat muutaman vuoden sisällä Pohjois-Amerikan joten uskomme, että hyppäämme junaan oikealla hetkellä. Tämä sopimus antaa melkoisen ruiskeen Iron Sky -franchiselle, jonka uskomme olevan yksi Suomen suurimpia viihdealan vientituotteita tulevaisuudessa, tuottaja Tero Kaukomaa sanoo.