VR:n säilytyslokeron mysteeri selvisi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Rautatieasemilla, lentokentillä ja satamissa on yleensä matkailijoille varattuna maksullisia säilytyslokeroita, joihin matkatavarat voi panna turvallisesti säilöön esimerkiksi kaupunkikierroksen ajaksi.

Kerroimme eilen kuinka eräs matkailija oli kadottanut omaisuutensa Tampereen rautatieasemalla jätettyään matkatavarat maksullisiin säilytyslokeroihin. Nyt VR on selvittänyt asiaa, ja matkailijan omaisuus on tallessa.

– Selvityksessä on käynyt ilmi, että asiakas oli ottanut naapurilokeron avaimen lähtiessään. Seuraavan asiakkaan tullessa lokerolle hän oli ihmetellyt lokerossa 30 olleita tavaroita. Hän ilmoitti asiasta aseman henkilökunnalle. Tuomaksen tavarat ovat tallessa Tampereen asemalla. Lokeroa ei ollut siis varastettu eikä epäilylle avaimen kopioinnista löydy perää, VR:stä kerrotaan Staralle.

Kadonnut omaisuus on siis tallessa, ja mukana lienee myös lentopäiväkirja.

PÄIVITYS: Artikkelia on päivitetty, kun omaisuus löytyi ja syy katoamiseen selvisi.