Taylor Swiftillä jo uusi mies – suuteli brittinäyttelijän kanssa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Taylor Swift ja DJ-supertähti Calvin Harris erosivat taannoin 15 kuukauden suhteen jälkeen. Ero tuli monille yllätyksenä, mutta tähtien lähipiirin mukaan siihen ei liittynyt pettämistä tai muuta draamaa.

Taylor Swiftin kerrotaan tapailevan jo uutta miestä. Tabloid-lehti The Sunin tuoreessa kansikuvassa laulaja suutelee brittiläisen näyttelijän, Tom Hiddlestonin kanssa. Lehden sisäsivuilla nähdään lisää kuvia, joissa pari viettää intiimejä hetkiä poptähden Rhode Islandilla sijaitsevan kartanon lähettyvillä.

Swift ja Hiddleston kuvattiin tanssimassa viime kuussa New Yorkissa järjestetyssä Met Gala -tapahtumassa. Melko viattoman näköinen tanssi on saanut uusien käänteiden myötä aivan uuden merkityksen. Kaiken kukkuraksi Calvin Harrisin ja Taylor Swift lopettivat People-lehden mukaan toistensa seuraamisen Twitterissä heti, kun The Sun -lehden kuva levisi verkossa.

Näyttelijä Tom Hiddleston tunnetaan elokuvista, kuten The Avengers, Crimson Peak ja Sotahevonen. 35-vuotias tähti on viime aikoina ollut runsaasti otsikoissa muutenkin kuin romanssiuutisten merkeissä, sillä häntä on huhuttu seuraavaksi James Bond -näyttelijäksi.

TAYLOR SWIFT & TOM HIDDLESTON GETTING DOWN #MET #DANCE #FUNFUN #PRINCE #NYC #tomhiddleston

Video, jonka Carlos Souza (@carlossouza1311) julkaisi