Nerokas keksintö rannalle – piilottaa arvoesineet varkailta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Rannalle lähtiessä ei kannata kantaa kalliita arvoesineitä mukana, koska mikäli kassi jää vahtimatta, saattaa se nopeasti lähteä käsilaukkuvarkaan matkaan. Toinen vaihtoehto on ottaa mukaan tavaroiden säilömiseen tarkoitettu rasia.

Beach Vault on muovinen, suurikokoista ruuvia muistuttava rasia, jonka voi upottaa rantahiekkaan. Se toimii kuin maan alle asennettava kassakaappi, ja kotelossa voi pitää puhelimia, rahapusseja tai muita arvoesineitä auringonottamisen ajan. Tällöin ei tarvitse pelätä sitä, että varas nappaa kassit mukaansa ohi kulkiessaan.

Kotelo ruuvataan hiekkaan, sen jälkeen sen reunat tilkitään maa-aineksella ja päälle asennetaan reijällä varustettu pyyhe. Kun säiliön kannen päälle panee esimerkiksi tyynyn, ei kukaan pääse tavaroihin käsiksi. Tuote on väliaikaisesti myyty loppuun yhtiön nettisivuilla noin 35 euron hintaan.