Vohveliraudalle uusi elämä: Valmista pizzoja ja lämpimiä voileipiä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vohveliraudalla voi valmistaa tavallisten vohveleiden lisäksi myös muita herkkuja, kuten lämpöisiä voileipiä tai aamupalapekonia. Tasty-sivusto on nyt vinkannut Facebookissa neljä nerokasta vinkkiä vohveliraudan hyödyntämiseen.

Vohveliraudassa voi muun muassa valmistaa pieniä pitsoja siten, että paistaa pitsataikinan väliin pantua tomaattikastiketta, juustoa ja pepperonimakkaran paloja. Myös aamupalaleipä onnistuu helposti raudan avulla, kun leivän väliin panee munakasta ja kinkkua.

Valmistaikinat taittuvat vohveliraudassa herkullisiksi suupaloiksi, joita voi maustaa kastikkeilla makunsa mukaan. Myös keksitaikinoita voi panna vohvelirautaan, mikäli haluaa paistaa pikaisesti herkullisia pipareita naposteltavaksi. Lämpimät suklaakeksivohvelit tarjoillaan jäätelön kera.

Uusimmat