Korkeasaaresta ilouutisia: Uhanalainen amurintiikeri sai kolme pentua

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Korkeasaaresta on kantautunut ilouutisia, kun eläintarhaan on syntynyt kolme suloista amurintiikerinpentua. Korkeasaaren eläintarha on julkaissut hellyttävän videon, jossa nähdään juuri viiden viikon iän saavuttaneita pentuja.

Pennut painavat tällä hetkellä 4,5 – 5,5 kiloa, ja ne kasvavat joka viikko noin puoli kiloa. Eläinlääkärin mukaan pentujen sukupuolta on vielä melko haastavaa arvioida, mutta hän epäilee jokaisen pennun olevan naaras.

Emo on hoitanut pentuja mallikkaasti, eikä se ole päästänyt niitä vielä pesäluolasta päiväsaikaan yleisön nähtäväksi. Eläintarha arvelee pentujen olevan kuitenkin jo heinäkuussa tarpeeksi isoja siihen, että emo antaa niiden lähteä tassuttelemaan ulos ihmisten ihasteltaviksi.

Amurintiikeri on tiikerin todella uhanalainen alalaji, jota elää Venäjän Kaukoidässä noin 500 yksilöä. Korkeasaari on tukenut amurintiikerin suojelua vuodesta 1998 lähtien, minkä vuoksi terveet pennut ovatkin todella iloinen uutinen eläintarhalle.