Finnit ja akne tulivat muotiin – catwalkilla aknekasvoisia malleja

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Muotitalot saattavat esitellä mallistoissaan vaatteita, joita kukaan tavallinen henkilö ei panisi koskaan ylleen. Yleensä vaateloistoa esittelevät mallit ovat huoliteltuja ja näyttäviä. Malesialainen muotisuunnittelija Moto Guo teki poikkeuksen sääntöön.

Milanon muotiviikoilla ensi kevään ja kesän mallistonsa esitellyt muotisuunnittelija Moto Guo kuljetti catwalkille joukon finninaamaisia malleja. Vaatteita esitelleet naiset ja miehet näyttivät kuin he olisivat kärsineet iho-ongelmista. Toisin sanoen, teini-ikään kuuluvat finnit ja muut kasvojen epäpuhtaudet ovat suunnittelijan mukaan muodissa, Mashable raportoi.

Malesialaisen miehen mallisto on saanut erikoisen keinon avulla suunnattomasti julkisuutta mediassa. Yleensä iho-ongelmia pyritään peittämään kosmetiikan avulla. Moto Guo on noussut nopeasti tunnettujen muotisuunnittelijoiden joukkoon hänen erikoisten asukokonaisuuksiensa ansiosta, ja Milanon näytös oli vain jatkoa menestykselle.

Uusimmat