Naiset paljastivat: Nämä piirteet inhottavat miehissä

Terveys Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Nykyaikainen ajattelumalli haluaa hälventää sukupuolten välisiä raja-aitoja. Osa naisista on tyytyväisiä rooliinsa hameväen edustajana, ja tällöin he saattavat odottaa mieheltä myös hänen sukupuolelleen ominaista käyttäytymistä. Naiset ovat nyt vastanneet, mitkä miesten piirteet he kokevat vastenmielisiksi.

Monet naiset ihailevat miehiä, jotka ovat miehekkäitä uroksia. Neitimäinen käytös saattaa ärsyttää esimerkiksi silloin, jos herran tehtävänä on pelastaa nainen ällöttävältä ötökältä. Yksi nainen kertoo vierastavansa kaksilahkeisia, jotka eivät lue kirjoja tai ole kiinnostuneita yleismaailmallisista asioista. Myös nirsot miehet tuntuvat joidenkin mielestä hankalilta – olipa kyseessä ruoka, matkustaminen, seksi tai mikä tahansa.

Tosimiehet eivät aloita tappeluita baareissa. Yksi nainen kertoo inhoavansa munia kaivelevia miehiä. Tökeröt kehumisyritykset ja naisille lässyttäminen saavat jotkut neitokaiset raivon partaalle. Myös naisten tietämyksen tai osaamisen aliarvioiminen saattaa olla joillekin hameväen edustajille syy kiinnostuksen lopahtamiseen.

Muutama nainen kertoo kiinnostuksen laimentuvan usein jo tekstailuvaiheessa, mikäli miehen viestit ovat täynnä kirjoitusvirheitä, omituisia hymiöitä tai hän jakaa liikaa ”hassuja” kuvia ja videoita. Jotkut leidit ovat myös tarkkoja miesten pukeutumisen suhteen ja pitävät vastenmielisenä epäsiistejä sällejä.

Vitsit ja yltiöteatraalinen käytös tulee jättää makuuhuoneen ulkopuolelle. Monet naiset kertovat jo miehen ajotyylin kielivän heidän sopivuudestaan parisuhteeseen. Huonosti ajavia miehiä enemmän kuitenkin ärsyttävät kundit, jotka jättävät partakarvojaan lavuaariin, eivät leikkaa varpaankynsiään tai leikkaavat ne esimerkiksi olohuoneessa kesken romanttisen leffaillan.