Kaasot paljastivat morsianten hurjimmat vaatimukset

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Hääjuhlien järjestelyt vaativat morsiusparin lähipiiriltä joskus yhtä paljon ponnistuksia kuin vihkimiseen valmistautuvilta rakastavaisilta. Morsiamen oikeana kätenä häissä toimivat kaasot ovat nyt paljastaneet karmeimmat muistonsa.

Prettywickedic-sivusto on koonnut kaasojen kertomuksia kuvagallerian muotoon. Yksi morsiamen avustajana toiminut nainen tilittää, että hän oli kaasona Kaunotar ja hirviö -teemaisissa häissä. Morsian halusi kaason pukeutuvan Lumière-kyntteliköksi. Aivan, kyntteliköksi.

Eräs kaaso muistelee tilannetta, kun morsian pukeutui häämekkoonsa ja sai paniikin hikoilemisen takia. Morsiustytöt olivat auttaneet kaasoa levittämään vauvantalkkia naisen jalkoihin ja haaroväliin. Toinen morsian pakotti kaasoa teettämään erikoismanikyyrin varpaankynsiinsä. Morsian käski kuitenkin pukemaan kengät, joissa ei edes näkynyt varpaankynsiä.

Eräs morsian helvetistä sanoi kaasoille ja morsiusneidoille, että jokaisen tuli vaalentaa hiuksensa, koska hän halusi olla ainoa brunette alttarilla. Yhtä ärsyttävältä kuulostaa morsian, joka halusi vaihtaa kenkiä kaasonsa kanssa kesken juhlan. Morsian pissasi myöhemmin lainakenkien päälle istuessaan pöntöstä ohi. Toinen morsian lainasi kaason alushousuja virtsatessaan omansa läpimäräksi.

Yksi kaaso joutui peittämään tatuointinsa häiden ajaksi. Hän käytti ihomaalaukseen 200 dollaria. Kaaso oli mukana vain neljässä valokuvassa, eikä niissä olisi näkynyt tatuointeja muutenkaan. Eräs kaaso oli saanut pahoja iho-ongelmia morsiamen valitsemista halpismeikeistä, koska hän ei saanut käyttää omia erikoistuotteitaan.

Toinen häähullu morsian ojensi kaasoilleen kostuttavia silmätippoja ennen hääseremoniaa. Morsian halusi kaasojen itkevän alttarilla hänen vihkivalansa jälkeen. Kaikista hurjimmalta ehdotukselta kuulostaa se, että morsian pyysi kaasoa pienennyttämään rintojaan. Hän ei olisi muuten mahtunut samaan mekkoon muiden kaasojen tapaan.