Nainen halusi avioeron ennen lähtöä – lento myöhästyi seitsemän tuntia

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Sadat lentomatkustajat ovat purkaneet raivoaan sosiaalisessa mediassa, kun heidän lentonsa Moskovasta Vladivostokiin myöhästyi peräti seitsemän tuntia. Syynä oli yksi oikkuileva nainen, joka halusi poistua koneesta juuri ennen lähtöä.

Daily Mail kertoo, että venäläinen nainen oli hokenut koneessa haluavansa ulos. Hän ei kertomansa mukaan ollut ”lentotuulella”, sillä halusi ottaa avioeron miehestään. Lentohenkilökunta yritti taivutella naista lentomatkalle tunnin ajan, mutta joutui lopulta myöntymään toiveeseen.

Naisen takia lentokoneesta jouduttiin poistamaan myös kaikki muut matkustajat takaisin turvatarkastukseen. Toisin sanoen 525 matkustajaa joutui palaamaan lentokentälle. Lentokone pääsi lopulta lähtemään vasta seitsemän tuntia myöhemmin. Matkustajat vaativat naiselta ja lentoyhtiöltä korvauksia.