Tiikerihai söi vasarahain – kalastajat kuvasivat aivan vierestä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

William Wall oli ollut Louisianassa kalastamassa ryhmänsä kanssa. He olivat huomanneet kesken kalastuksen, että syöttiin olikin tarttunut vasarahai. Miehillä oli mukana kamera, jonka avulla he kuvasivat tilannetta eivätkä olleet uskoa silmiään kun kuvaan ilmestyi toinenkin hai.

Ennen kuin kalastajat ehtivät huomaamaankaan syöttiin kiinni jäänyttä vasarahaita alkoi kiertämään suurempi hai. Kalastajat tunnistivat isomman hain tiikerihaiksi, ja jäivät innolla seuraamaan tulevia tapahtumia. Eläinrakkaat voisivat toivoa, että suurempi hai tulisi auttamaan pienemmän sukulaisen pinteestä, mutta näin ei kuitenkaan käynyt.

Tiikerihai alkoi kiertämään vasarahaita ja valmisteli hyökkäystään. Suurempi hai näki tilaisuutensa koittaneen ja päätti iskeä helppoon lounaaseen kiinni. Se iski vasarahaihin hampaillaan ja puri haita kolme kertaa. Vain muutaman puraisun ansiosta vasarahai meni täysin riekaleiksi.