Nuoren poptähden synkkä paljastus: ”Minulla on aivokasvain”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

26-vuotias laulaja John Newman tuli tunnetuksi hitillään Love Me Again, joka julkaistiin vuonna 2013. Nyt mies on avautunut julkisesti omista terveydellisistä ongelmistaan, kun hän paljasti kaikille kamppailleensa aivokasvaimen kanssa jo useamman vuoden ajan.

John Newmanilla huomattiin aivoissa kasvain ensimmäistä kertaa vuonna 2012. Silloin laulaja leikattiin onnistuneesti ja kasvain saatiin kokonaisuudessaan aivoista pois. Sen jälkeen mies on käynyt säännöllisesti rutiinitarkastuksissa, koska syövän uusiutumista on valvottu.

Nyt kasvain on uusiutunut ja Newman on menossa leikkaukseen. Kasvain leikataan häneltä ensi vuonna, minkä lisäksi hän alkaa saamaan säteilyhoitoa. Mies kuitenkin vakuutti BBC-uutisten mukaan faneilleen, että kasvainta on seurattu eikä hänellä ole mitään hätää.