Huikea treeni 60 sekunnissa – tähän ei moni pysty!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kiireiset ihmiset etsivät jatkuvasti helpompia, nopeampia ja vaivattomampia tapoja pysyä hyvässä kunnossa. Nyt videolla nähdään yhden minuutin mittainen treeni, jonka suorittamiseen vaaditaan kuitenkin vuosien valmistautuminen.

Workout France on julkaissut Facebook-sivuillaan videon, jossa mies saapuu talon pihaan. Heti autosta ulos astuttuaan hän hypähtää vaivattomasti seinän kautta maahan ja alkaa tekemään etunojapunnerruksia. Mies loikkii ympäri pihaa tehden erilaisia lihaskuntoliikkeitä omalla kehonpainollaan.

Mies käyttää kekseliäästi talon ulkoseiniä ja portaita hyödykseen minuutin treeninsä aikana. Hän treenaa muun muassa vatsalihaksiaan ja käsiään, ja ehtiikin 60 sekunnin aikana saamaan melkoisen pumpin päälle raskailla liikkeillä. Tällainen rutiini sopisi varmasti hyvin suoritettavaksi juuri ennen treffikumppanin ovikellon painamista.