Saara Aallosta kohu Englannissa: ”Ei olekaan amatööri!” – näin ohjelman tuotanto vastaa!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Suomessa sosiaalinen media on tänään täyttynyt uutisista koskien laulajatähti Saara Aaltoa, jonka koe-esiintyminen Iso-Britannian X Factor -kykyohjelmassa hurmasi tuomaristossa istuvan Nicole Scherzingerin, Simon Cowellin ja Louis Walshin. Nyt Aallon esitys on aiheuttanut Englannissa kohua, kun kävi ilmi, ettei hän olekaan amatööri.

Katso Saaran huikea esiintyminen tästä!

Maailman suurimpiin verkkolehtiin lukeutuva Daily Mail uutisoi, että ihmiset ovat olleet näreissään siitä, että Saara Aallosta annettiin paljon kokemattomampi kuva.

Lehti hehkuttaa Aallon olevan jo todella ansioitunut, mikä laulajattaren meriittejä luetellessa näyttääkin pitävän hyvin paikkaansa. Monien mielestä amatöörilaulajien mittelöön saisi osallistua kisaamaan vain laulajat, jotka eivät ole vielä saaneet omaa uraansa käynnistettyä.

X Factor -ohjelman tiedottaja on kuitenkin tarkentanut, että vastoin monien olettamusta kisaan saa osallistua kuka tahansa. Kilpailuun saa siis osallistua niin kokematon kuin ansioitunutkin laulaja, mutta jatkoon pääsee pelkästään onnistuneella koe-esiintymisellä.

– Jokainen voi osallistua X Factoriin olivat he sitten ammattilaisia tai amatöörejä huolimatta heidän aikaisemmasta kokemuksestaan. Jokainen kilpailija arvioidaan esityksensä perusteella. Saara kertoi koelaulussa laulaneensa jo jonkin aikaa, mutta ettei ole saanut tehtyä haluamaansa läpimurtoa, ohjelman tuotannosta kommentoitiin Daily Mailille.

Uusimmat