Mitä miehet tekisivät seksin vuoksi – tuntuuko tutulta?

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Family Feud on amerikkalainen televisiosarja, jossa kaksi perhettä kisailevat keskenään. Perheiden tulee vuorotellen arvata mitkä ovat olleet kysymyksiin tilastollisesti yleisimpiä vastauksia, joita ihmiset ovat antaneet. Tällä kerralla kyse oli siitä mitä aviomiehet suostuisivat tekemään seksin eteen.

Ohjelman juontaja Steve Harvey kysyy kilpailijoilta, että mitä aviomiehet ovat vastanneet tekevänsä sen eteen, että saavat vaimoltaan seksiä. Ensimmäinen oikea vastaus oli, että aviomiehet valehtelisivat seksin vuoksi. Vastauksella joukkue ansaitsi vastausvuoron, jolloin muutkin joukkueen jäsenet pääsivät arvaamaan.

Kysymyksestä näkyy selvästi miesten ja naisten ajattelun ero. Miehet vastaavat, että aviomiehet valehtelisivat seksin vuoksi, maksaisivat siitä, anelisivat seksiä, tappaisivat ja kuolisivat sen vuoksi. Naisten vastauksia olivat muun muassa se, että miehet laittaisivat ruokaa tai siivoaisivat seksin vuoksi. Naiset olivat väärässä.