Tom of Finland -elokuvan traileri julki – tältä kohuttu elokuva näyttää!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Dome Karukosken ohjaaman Tom of Finland -elokuvan ensimmäinen teaser -traileri on julkaistu. Siinä nähdään välähdyksiä taiteilija Touko Laaksosen elämää käsittelevästä elokuvasta, jonka pääosaa näyttelee Pekka Strang. Muissa keskeisissä rooleissa nähdään Lauri Tilkanen ja Jessica Grabowsky.

Elokuvaa on kuvattu Suomen lisäksi Saksassa, Ruotsissa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa. 24. helmikuuta 2017 ensi-iltansa saava Tom of Finland on elokuva elämästä, unelmista ja rakkaudesta. Elokuvassa Touko Laaksonen palaa kotiin rintamalta palveltuaan isänmaataan sodassa. Elämä rauhanajan Suomessa osoittautuu raskaaksi ja homoseksuaalisuus on laitonta. Touko joutuu salaamaan rakkaussuhteensa, mutta löytää kaipaamansa pakotien kuvataiteesta.

Laaksonen alkaa piirtää lihaksikkaita, vapaita, estottomia ja iloisia seksuaalisesti aktiivisia homomiehiä. Teoksista, jotka hän allekirjoittaa taiteilijanimellä Tom of Finland, tulee paitsi hyvin suosittuja, niin myös ajattomia symboleita kokonaiselle sukupolvelle ja osa vallankumousta seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksien puolesta.

– Taiteilija Touko Laaksosen tarinassa minua kiehtoi hänen pyrkimyksensä luoda parempi ja vapaampi maailma. Touko tahtoi nähdä maailman, jossa rakkaudella ei ole rajoja eikä sananvapautta voi rajoittaa. Laaksosen elämän keskiössä oli hänen luontainen elämänilonsa. Minulle Tom of Finland -elokuva kasvoi tarinaksi rohkeudesta, vapaudesta ja rakkaudesta”, kuvailee ohjaaja Dome Karukoski.