Koiranomistaja on julkaisut netissä ihastuttavan videon dalmatiankoiriensa temmellyksestä. Erikoisen omistajan videosta tekee se, että kaksitoista pientä koiranpentua seurasivat rauhallisina vierestä, kun niiden emo Lady ja isä Louie riehuivat keskenään.
Leikkihetki pihanurmella saa hymyn huulille. Koirakaksikko yritti selvästi yllyttää pentuja telmimään leikkimällä keskenään. Toinen koirista innostui juoksemaan pentujen aitausta ympäri.
Suloiset koiranpennut tuijottivat uteliaina vanhempiensa riehumista. Huvittavan kotivideon perusteella vaikuttaisi siltä, että tässä taloudessa koirien roolit olivat vaihtuneet, sillä pennut olivat kiltisti, kun vanhemmat leikkivät villisti keskenään.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten dalmatiankoira, koira tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.