Pohjois-Korean internet aukesi vahingossa – nolo sisältö paljastui koko maailmalle

Digi Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Pohjois-Korean kansalaisten internetin käyttö on tiettävästi erittäin rajattua, eikä heillä ole pääsyä länsimaalaisille sivustoille. GitHub-sivusto paljasti nyt, että Pohjois-Korean omat internetsivut ovat vahingossa auenneet koko maailman luettavaksi.

Samalla ilmeni, että maassa on yhteensä vaivaiset 28 nettisivustoa. Kyllä, luitte oikein – koko maailmassa on vain kaksikymmentäkahdeksan .kp-päätteistä verkkosivustoa. Internetsivut ovat kaiken lisäksi kömpelöitä ja valtaosa oli poissa käytöstä. Sivustojen joukossa on muun muassa matkailusivusto, ruokasivusto ja elokuvasivusto.

Mukana on myös muutama koulutukseen kesittyvä palvelu ja turisteille tarkoitettu inforuutu. Pohjois-Korean sosiaalinen media on nimeltään Friend.

Uutissivustoilla kerrotaan lähinnä maan johtajasta Kim Jong-unista sekä ydinasekokeista. Nettisivustot eivät ole tottuneet suureen kansainväliseen liikenteeseen, joten ne toimivat tällä hetkellä todella hitaasti. Sivustot aukesivat koko maailmalle vahingossa, IFL Science uutisoi.

Uusimmat