Angelina Jolie esti Brad Pittin puhelut – ei halua mitään yhteydenottoja

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Supertähtipari Angelina Jolien ja Brad Pittin avioerouutiset järkyttivät viime viikolla näyttelijöiden ystävät ja fanit täysin. Eron syiksi on viimeisimpien tietojen mukaan kerrottu olevan Pittin päihdeongelmat ja väkivaltaisuus lapsia kohtaan, minkä vuoksi Jolien onkin kerrottu hakevan kuuden lastensa yksinhuoltajuutta.

Brad Pitt muutti nopeasti perheen yhteisestä kodista pois, minkä lisäksi myös Jolie on muuttanut lastensa kanssa hulppeaan vuokra-asuntoon Malibuun. Jolie haluaa ottaa nyt kunnolla etäisyyttä Brad Pittistä, jonka puhelut hän on myös estänyt kokonaan.

Us Weekly -lehden mukaan Angelina Jolie ei ole halunnut puhua mitään Brad Pittin kanssa eron vireille laittamisen jälkeen, minkä vuoksi hän ei ole kiinnittänyt huomiota miehen lähettämiin viesteihin. Jolie on myös estänyt Pittin numeron ja jättänyt miehen täysin pimentoon.

Lähipiiri on kertonut eron tulleen Pittille täytenä yllätyksenä. Mies on tällä hetkellä yksin ja täysin musertunut eron vuoksi. Hän haluaa kuitenkin keskittää kaiken energiansa nyt siihen, että heidän yhteisillä lapsillaan on kaikki hyvin.

Uusimmat