Käyttääkö kumppani sinua vain hyväksesi? Näistä merkeistä huomaat

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Predatoreja, playereitä ja hyväksikäyttäjiä löytyy sekä naisten että miesten keskuudesta. Paneudumme tässä kirjoituksessa naisten naurattajiin. Osa miehistä käyttää neitokaisia hyväksi häikäilemättömästi ilman, että nainen välttämättä edes tajuaa olevansa uhri. Kaikki päättyy sydämen särkymiseen.

Miehet saattavat olla naisen kanssa ainoastaan seksin tai taloudellisen hyödyn takia. Tilanteesta tulee ikävä silloin, jos nainen on ihastunut herraan. Suhdeasiantuntija Christy Goldstein luettelee nyt viisi merkkiä, joiden takia liian sinisilmäisten neitokaisten hälytyskellojen tulisi soida varoittavien palosireenien tavoin.

Mikäli mies saapuu aina naisen luokse vierailulle vain yömyöhään esimerkiksi baarin jälkeen, ei hän todennäköisesti kaipaa muuta kuin seksiseuraa tai satunnaista läheisyyttä. Hän saattaa myös perua yhteisiä suunnitelmia viime hetkellä ja tekstiviestillä ilman selityksiä.

Yhtä huolestuttavaa on, jos mies ei koskaan halua esiintyä naisensa kanssa julkisilla paikoilla. Kumppanistaan innostunut mies esittelee ihastustaan ylpeänä kaikille ja koko maailmalle.

Perinteisesti seurustelumaailman kakkiaiset osaavat puhumisen jalon taidon. He harvoin tekevät elettäkään muuttaakseen sanoja teoiksi. Naisia hyväksikäyttävät miehet saattavat udella neitokaisestaan kaiken, mutta eivät koskaan kerro mitään itsestään. Tällöin sopii miettiä, kuinka rehellisellä pohjalla herraseura on liikkeellä tai mitä kaikkea hän salailee.