Maailman epäonnekkain mies? Hämähäkki puri penikseen jo toistamiseen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Usein väitetään, että salama ei iske samaan paikkaan kahdesti. Sama väite ei selkeästi koske hämähäkkejä. Eräs australialaismies on osoittanut olevansa uskomattoman epäonnekas hämähäkin purtua häntä penikseen jo toista kertaa vähän ajan sisään.

Uutisoimme viime keväänä tapauksesta, jossa punaselkähämähäkki puri Jordan-nimistä rakennustyömiestä penikseen bajamajassa. Nyt hämähäkki on jälleen purrut miestä hänen sukukalleuksiinsa. Tälläkin kertaa tapaus sattui Sydneyssä sijaitsevan rakennutyömaan ulkokäymälässä.

– Istuin vessassa ja tunsin yhtäkkiä tutun kivun. En voinut uskoa sen tapahtuvan uudelleen. Katsoin alas ja näin pienet jalat pilkottamassa pöntön reunalta, Jordan kuvailee BBC-sivustolle.

Miehen mukaan hän ei halunnut käyttää bajamajoja ensimmäisen puremakerran jälkeen. Käymälät oli kuitenkin puhdistettu samana päivänä, ja Jordan luuli voivansa asioida vessassa ilman pelkoa peniksiä purevista hämähäkeistä.

– Olen tällä hetkellä Australian epäonnekkain mies, mies toteaa.