Kahvi ehkäisee dementiaa – näin vähän päivässä riittää

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kahvin juomisella tiedetään olevan piristäviä vaikutuksia ja se voi jopa ehkäistä miehillä impotenssia. Nyt tutkijat ovat huomanneet, että kahvi vaikuttaa myös dementiaan ehkäisemällä sen syntyä voimakkaasti.

Kahvi maistuu monien mielestä hyvältä, mutta nyt hyvän maun lisäksi kahvilla on huomattu olevan myös hyviä vaikutuksia ihmisille iän myötä kehittyviin muistisairauksiin. Tutkijat ovat Daily Mail -lehden mukaan huomanneet, että päivittäin kahvia juoneet ihmiset sairastuivat pienimmällä todennäköisyydellä dementiaan.

Wisconsin-Milwaukee University -yliopiston tutkijat seurasivat noin 6.500 yli 65-vuotiasta naista kymmenen vuoden ajan. He seurasivat naisten kahvitottumuksia, jolloin tutkijat huomasivat, että kaksi kupillista kahvia päivittäin juoneet naiset sairastuivat 36 prosenttia pienemmällä todennäköisyydellä dementiaan.

Tutkijat epäilevät Daily Mail -lehden mukaan kahvin vaikutuksen liittyvän siihen miten se sitoo aivoissa olevia vastaanottimia yhteen. Tutkijat eivät kuitenkaan vielä tarkasti osaa ennen jatkotutkimuksia sanoa, minkä vuoksi kahvin juominen ehkäisee dementian syntymistä. He ovat kuitenkin innoissaan jo tästä löydöstä, joka helpottaa asian tutkimista eteenpäin.