Maaseudun Tulevaisuus: Valkosipuli takapuolessa ehkäisee flunssaa

Terveys Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Luontaislääkintään erinomaisesti sopiva valkosipuli estää bakteereiden, hiivojen, sienten ja virusten lisääntymistä. Siksi kynsilaukkaa tulisikin nauttia runsain määrin esimerkiksi parhaillaan jylläävän syysflunssan ehkäisemiseksi. Espanjalaiset käyttävät valkosipulia sisäisesti myös peräpään kautta nautittuna.

Maaseudun Tulevaisuus julkaisi artikkelin, jonka mukaan flunssaa vastaan voi taisteilla espanjalaisen vinkin avulla. Talonpojan supoksi kutsuttua keinoa kannattaa ainakin kokeilla, mikäli haluaa nauttia terveemmistä syyspäivistä ilman niistämistä ja yskimistä. Neuvon mukaan peräaukkoon tungettu valkosipuli tappaa ja karkoittaa pöpöt.

Ensin valkosipulinkynsi pitää kuoria. Sen jälkeen kynnen päät leikataan pois ja pannaan öljyyn likoamaan muutamaksi tunniksi. Liukastettu ja liotettu kynsi työnnetään sen jälkeen peppuun vaikuttamaan. Talonpojan supon poistamista ei tarvitse tehdä erikseen, sillä valkosipuli tulee itsestään ulos vessakäynnin yhteydessä.

Uusimmat